For Giving - For Getting ( Rage of Achilles 2003 )
Elenium asettautuu hengeltään ja esillepanoltaan melodisen
skandinaavisen deathin rintamaan. Tyylilaji on jo pelkästään
Suomessa äärimmäisen kovasti kansoitettua, sillä
parin viime vuoden aikana melodeath on kiehtonut uusia bändejä
jopa kummallisen paljon.
Vaan väärin
menee, jos tätä helsinkiläisporukkaa ruvetaan pelkäksi
varhaisen In Flamesin ja muun Göteborg-sarjan nuolijaksi osoittelemaan,
sillä parin kuuntelun jälkeen käy selväksi, kun
levyyn edes vähän pääsee sisään, että
Elenium pelaa paljon progressiivisilla ja taitoja vapaasti näyttävillä
osioilla. Jos huomion kiinnittää pelkästään
lauluun, voidaan Dan Swanö - ja Anders Friden -vertailut tehdä
nopeasti, mutta musiikki jauhaa monimutkaisia sovituksia eikä ennalta-arvattavuus
kuulu Eleniumin sanakirjaan. Selkeä pianoteema ja puhdas laulu
saattaa katketa kuin seinään ja kun sohvalla vielä ihmetellään
sitä seurannutta usvaisesti pölähtävää
väliosaa, on Elenium jo palannut death-riffeihin ja näennäiseen
yksinkertaisuuteen, jota kuitenkin koko ajan rikotaan milloin minkäkin
soittimen repäisyllä taitonäytökseen. Kitarasoolot
tuntuvat välillä hirmuisilta. Itse asiassa death metal -termin
kanssa pitää olla varovainen, sillä For Giving - For
Gettingillä on jumalattomasti deathin perinteistä poikkeavia
osia.
Sonic Pumpissa on
väännetty levylle mukavan kirkkaat soundit, kuten näin
melodiseen ja progeilevaan julkaisuun kuuluukin. Pelkällä
alarekisterillä ei tällä levyllä pärjättäisi.
3 / 5
Antti
Mattila